Voi helvetti mikä yö. En oo tainnu ikinä odottaa näin paljon että aamu tulis, enkä usko enää hetkeekään että tuun nukkumaan tänä yönä. Valvon ja ajattelen liian täydellistä elämääni ja itken ihmisiä. Missä vaiheessa fiilis ja elämäntilanne menee niin täydelliseksi että se romahtaa? Miks niin ylipäätään tapahtuu. Helvetti sanon minä.
Istun vaaleenpunaisissa pitsishortseissa ja samaa tasoa olevassa yläosassa vilttiin kääriytyneenä, nojaan suklaanaamio kasvoilla patteriin ja juon aitoo sitruunateetä. Holen Dying on jotain liian täydellistä. Kiitos vain Baby Janelle tästä rakkauden kohteesta.
I am so dumb
Just beam me up
I've had it all forever
I've had it all forever
I've had eneough
Nonii se siitä. En malta odottaa ensviikkoo, tää stressin, ahdistuksen, panikoinnin, ikävän, kasvukipujen ja ties minkä muun keskeltä on suhteellisen paska yrittää löytää itseään.
On muuten mielenkiintoista elää huoneessa, jossa kaikki julisteet on revitty seiniltä, kaikki käyttökelpoiset vaatteet on matkalaukussa/muovikasseissa, pitkin huonetta on meikkipusseja täytettynä ties millä krääsällä, etin kolme varttia korviskasaa ja sen jälkeen yli tunnin kynsiviiloja. Mua ei selvästi oo tehty muuttamaan omaisuuttani toiselle paikkakunnalle. Eikä ainakaan elämään tän hävityksenkauhun keskellä.
Kolme yötä. Ohmy.
Kerroinko et mun piti lopettaa shoppailu? Nojaa, piti kuitenkin. Maanantaina löysin kuitenkin itteni loikkimasta onnellisesti alusvaateosastojen alennuksilla, lähtipä mukaan maastokuvioiset pillifarkutki. Samalla reissulla keräsin mukaan myös pari paitaa ja jakun. Tänään -tai eilen, miten sen nyt ottaa- mun oli tarkotus ostaa punainen huulipuna ja metsästää paistinpannua. Kappas, mukaan lähti se punainen huulipuna, -kiilto, luomivärisetti, kynsilakkoja, maailman söpöimmät sukat (anteeks oon pakkomielteinen), kasvonaamioita, kajaali, pinkkejä meikinpoistoliinoi... pari erittäin ihastuttavaa toppia, korkkarit, servettejä (huoh sara, huoh) ja pinkki leikkuuveitsi! Huomaatteko, mua ei vaan saa päästää kauppaan ilman että joku takavarikoi pankkikortin ja sitoo mut lepositeillä sairaalasänkyyn vaatekauppojen ajaks.
Sain lopullisen hermoromahduksen mun kuolleita punaisia hiuksia kohtaan. Tein taikatemppuja ja ne on tummanruskeet, -jätin sit kuitenki juurikasvun paikallee, tiedän, oon liian hyvä tässä hommassa.. Huomenna pitäiski sit olla istumassa kymmenen aikaan kampaajan tuolissa ja sönköttää mitä haluun tehdä näille. Nii, siinä vasta kysymys.
Kiskottiin Venlan kanssa mun päiväkirjat, vihot, paperitasoa edustavat ficit, runot, roolipelit ja muu olellinen teksti alas kaapista.. En todellakaan tiiä miten päin pitäis olla kun luen seiskaluokalla syntyneitä henkeviä päiväkirjamerkintöjä, saati sitten runoja. Myötähäpeä itseäni kohtaan on maksimaalinen. Todennäköisesti aattelen samoin kun luen tän postauksen huomenna. Ehkä jätän lukematta.
"...
Ei pitäisi kerätä muistoja,
sillä ihanimmatkaan muistot,
eivät jaksa lohduttaa,
kun tappava ikävä
kiertää sisällä
purkautuen joskus
mustina kyyneleinä".
nolous.
Tää tyttö alkaa siivoomaan näin aamuyön kunniaks. Loistavaa.
Huomenna jaksaa taas naurattaa.
♥ heipsu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti